Rangersin manageri Steven Gerrard kertoi skottimediassa mielipiteensä keinotekoisista jalkapalloalustoista, kun hän menetti yhden runkopelaajistaan koko loppukaudeksi tilanteessa, jossa alusta selvästi myötävaikutti loukkaantumiseen. Gerrardin mielestä muovikentillä ei ole sijaa huippujalkapalloilussa. Tämä ulostulo nosti Skotlannissa hyvin ajankohtaisen keskustelun taas pintaan. Perinteikkään ja konservatiivisen jalkapallokulttuurin pääsarjassa kaksi joukkuetta pelaa jo ottelunsa näillä mielipiteet jakavilla baanoilla ja kolmas on tehnyt päätöksen sellaisen asentamiseksi. Skotlannissakin muovi siis tekee tuloaan ja keskustelua käydään avoimesti jalkapalloilun etua valvoen.
Skotlannin pelaajayhdistys on vahvasti mukana pelialusta-keskustelussa ja tekee jatkuvaa tutkimusta eri alustojen hyödyistä ja haitoista. He suhtautuvat asiaan hieman samalla lailla kuin meillä suhtaudutaan esimerkiksi työturvallisuuteen. Pystyykö seura työnantajana tarjoamaan työntekijöilleen tarpeeksi miellyttävät ja turvalliset olosuhteet? Pelaajayhdistyksen pari vuotta sitten teettämän otannan perusteella 73% pelaajista pelaisi mielummin huonokuntoisella nurmikentällä kuin muovilla. Kyselyyn vastasi yli 700 pelaajaa. Sekä Skotlannin palloliitto SFA että sarjaelin SPFL selittävät myötämielisyyttään muovia kohtaan sillä, että alustat ovat FIFA:n hyväksymiä.
Muovi muuttaa peliä
Keinoalustoihin liittyvästä loukkaantumisriskistä on puhuttu paljon, mutta sen tueksi ei liene läpinäkyvää tutkimusta. Sellaista ei varmasti löydy myöskään muovikentän eduista. Vähän sama kuin muissakin mielipiteitä jakavissa keskusteluissa, kaikkien vaihtoehtojen kannattajat liputtavat omaa agendaansa pönkittäviä faktoja. Seuraavaa mielipidettäni ei myöskään tue mikään vedenpitävä tutkimus tai läpinäkyvä faktatieto.
Väitän, että täysin keinotekoiset alustat sisältävät turvallisuusriskin sellaisille pelaajille, jotka eivät osaa mukautua peliin täysin keinotekoisella alustalla. Tällä viittaan siihen, että pelaajan on muutettava pelityyliään alustan mukaisesti loukkaantumisriskin pienentämiseksi. Kaiteettomalta parvekkeeltakaan ei automaattisesti putoa, mutta siellä pitää käyttäytyä hieman erilailla kuin sellaisella, jolla on tukeva kaide.
Kun 22 pelaajaa miettii sekunnin kymmenyksen pidempää lähtiessään taklaukseen, käyttää kapasiteettiaan pallon luonnottoman pompun arvioimiseen ja joutuu lataamaan kaksinkertaisen määrän varovaisuutta suunnanmuutoksiin niveliensä tähden, muuttuu peli toisenlaiseksi.
Suomi varoittavana esimerkkinä
Veikkausliigaseuroilla on taas yhdet murheelliset ja lyhyet karsinnat UEFAn seurajoukkueturneisiin takanaan. Myös Suomen maajoukkue valmistautuu syksyn tullen uusiin pettymyksiin. Syytä suomalaisten heikkoon menestykseen on haettu valmistautumisesta, arpaonnesta ja kenties jopa väärässä asennossa olevista planeetoista. Itse en täysin usko huonoon onneen käsitteenä ja olisi hyvin merkillistä, mikäli huono onni seuraisi yhtä kansakuntaa näin uskollisesti. Onni tuntuu yleensäkin seuraavan niitä, jotka osaavat asiansa.
Tästä pääsemme seuraavaan väitteeseeni: väitän nimittäin, että tekonurmien jatkuvasti jämäköityvä valta-asema osana pohjoisen kansakuntamme lajikulttuuria on osasyynä maamme jalkapalloilun heikkoon tasoon. Kun pienestä pitäen opitaan pelityyliin, joka tähtää hyödyntämään keinoalustan ominaisuuksia, paljastaa se inkompetenssin oikealla nurmella. Ei siis se, että pelaamme yksittäisessä tilanteessa hieman erilailla, vaan koko lajikulttuurimme perustuu enenevässä määrin siihen, että opettelemme askeleemme keinoalustalle.
Keinoalusta ei tietenkään ole ainoa syyllinen suomalaisen jalkapalloilun lohduttomaan tasoon, mutta uskon sen vaikuttavan lajin kehitykseen hyvin negatiivisesti ja olevan yksi suuri tekijä siinä, että suomalaisjoukkueet yllätetään kansainvälisissä ympyröissä kerta toisensa perään täysin housut kintuissa. Nurmi kuitenkin on se huippufutiksen alusta numero uno suurimmassa osassa maailmaa ja tulee sitä olemaan ainakin parin ihmiselämän mitan.
Pohjoista realismia
Realismi on tietysti otettava mukaan keskusteluun. Suomessa on pitkä talvi ja on kuukausia, jolloin nurmen ylläpitäminen on kovin haastavaa. Huipulle tähtäävän pelaajan on treenattava myös pimeinä kuukausina, joten tässä vaiheessa keinoalustat osoittavat hyödyllisyytensä. Pallotatsia saa pidettyä oivallisesti yllä myös muovilla. Keinoalustat ovat omiaan myös tuomaan fasiliteetteja koko laajan juniorikirjon ja harrastepelaajien ulottuville.
Myös Suomessa on täysin mahdollista ylläpitää aitoja jalkapallonurmia. Niitä on ylläpidetty täällä jo ennen kuin tekonurmista oli kukaan kuullutkaan. Keinoalustoja puolustellaan usein edullisilla ylläpitokustannuksilla ja kestävyydellä. Itse en ihan purematta niele tekonurmen edullisuutta luonnonnurmeen nähden. Mitä enemmän huippufutiksen muovialustoja puolletaan näillä perusteilla, sitä vähemmän niiden käyttöä tulisi sallia. Silloin nimittäin voi olla varma, ettei päätöksiä ole tehty jalkapalloilun ehdoilla. Keinoalustat tietysti myös vihertävät myös maaliskuussa. Toisaalta taas vaihtelevat pelikentät kuuluvat jalkapalloiluun kuten tuomarin inhimillisyyskin. Alustahan on kuitenkin sama ottelun kumpaisellekin osapuolelle.
Mikä lopulta on muovin hinta?
Suomalaisessa huippufutiksessa ei raha liiku ja se rajaa vaihtoehtoja. Kunnat ovat mukana valitsemassa pelialustoja ja silloin ajatukset esitetään siten, että ne palvelevat veronmaksajia mahdollisimman laaja-alaisesti. Monesti lajiin vihkitytymättömät ajattelevat tekonurmen olevan kaiken kestävä ja ikuinen, joka saa sen tuntumaan hyvältä investoinnilta lyhytnäköisessä politiikassa.
En itse asiassa usko hyvin hoidetun keinoalustan käyttökustannusten olevan kovin paljon edullisemmat kuin hyvin hoidetulla luonnonnurmella, kun puhutaan huippufutiksesta. Tietysti aidolle liiganurmelle ei voi päästää läheisen yläasteen liikuntaryhmiä höntsäämään kuten muoville. Toinen keskustelu onkin se, että pitäisikö?
Jatkuvaa hoitoa se keinoalustakin vaatii, mikäli sen elinkaaren haluaa pitää mainostetun pitkänä. Onko pelialusta huippufutiksessa kuitenkaan se paras säästökohde?
Ja mikä on lopulta se todellinen hinta, jonka me tupperwaresta maksamme?
