Usein kuulee sanottavan, ettei Suomessa ole jalkapallokulttuuria. Kulttuurin puutetta käytetään tekosyynä muun muassa heikkoon kansainväliseen menestykseen. Heikkoa menestystä taas käytetään usein tekosyynä kulttuurin puutteeseen. Äärimmäisen ikävänlaatuinen oravanpyörä, mikäli pitää kutinsa.
En itse aivan täysin osta tätä ajatusta kulttuurin puutteesta. Päinvastoin väittäisin, että Suomessa on melkoisen runsaasti jalkapallokulttuuria. Täällä se ei vaan kumuloidu täysiin katsomoihin tai tukevalla pohjalla oleviin seuraorganisaatioihin. Täällä jalkapallokulttuuri haisee Penan kainaloissa hänen kantaessaan juomapullot ja pallopussit pojan treeneihin, se kuuluu Ritvan näppäimistössä hänen kirjoittaessa joukkueen tiedotetta, se vähenee Jaken henkilökohtaiselta pankkitililtä hänen maksaessaan aladivarijoukkueen rästissä olevia laskuja kausimaksujen ollessa taas myöhässä ja se kaikuu ränsistyneissä katsomoissa sen pienen, mutta uskollisen kannattajaryhmän railakkaina tsäntteinä.
Suomalainen futiskulttuuri on hyvin maanläheistä. Se ei kuitenkaan mitätöi sen olemassaoloa.
Vaikka menestys kiertää maajoukkuetta ja pääsarjassa saattaa yksittäisen makkaranpuraisun kuulla toiselle puolelle katsomoa, on kääntöpuolella aina myös kääntöpuoli. Ehkä me ollaan täällä Suomessa sitten hitusen lähempänä lajin alkuperäistä henkeä ja kulttuuria, kun ei ole paha raha päässyt saastuttamaan.
