#pekka_lagerblom

Intohimo vai mielihyvän tuottaja?

Hei kaikki JAKO-blogin lukijat!

Ajattelin pienen ideariihen, eli kesätauon jälkeen laittaa taas päivitystä blogiin ja tällä kertaa kirjoitella hieman pohdinnoistani ja havainnoistani lupaavien uusien ammattilaisten alkutaipaleista.

Jospa kertoisin ensin hiukan omaa taustaani. Unelma jalkapalloilijaksi tulemisesta oli itselläni mielessä jo nappulasta lähtien ja sai tuulta purjeisiin kuitenkin vasta teini-ikäisenä, kun jouduin valitsemaan jalkapallon ja jääkiekon väliltä. Lähipiiri osaa kertoa paremmin miltä meno ja peli näytti tuolloin 9-14 vuoden ikäisenä, omat mielikuvat pelaamisesta ja omasta kehityksestä eivät vielä silloin olleet niin pinnalla. Silloin vain harjoitteli ja nautti pelaamisesta ja pelikavereiden seurasta. Tämä ajanjakso ennemminkin pohjusti tiedostamatta sitä taivalta millä nyt olen ja rakkaus jalkapalloon kasvoi vuosi vuodelta.

Palataksen vielä lyhyesti takaisin nuoruusvuosien muistoihin ja mielikuviin siitä, mitä siellä kentällä tuli oikeastaan tehtyä? Joukkueharjoitukset ja pelit/turnaukset toivat aina sitä kilpailullista elementtiä toimintaan ja ne toimivatkin oivana mittarina vertailla omia kykyjä muiden samanikäisten kesken. Myönnän, että olin ikäisekseni hyvä jo silloin ja harjoittelu tuotti tulosta, olinhan alkanut potkia palloa jo 5-vuotiaana ja se oli tullut jo hyvin tutuksi. En kuitenkaan koskaan ollut mikään luonnonlahjakkuus, vaan kehittyminen tapahtui enemmän harjoittelun ja oman kiinnostuneisuuden kautta.

Lahti oli jalkapalloilijaunelman kannalta enemmän kuin loistava kasvualusta ja se, että parhaita esimerkkejä nuorelle innokkalle pelaajanalulle harjoitteli ”saman katon alla”, oli osasyy kasvattamaan intohimoa lajia kohtaan. Tunnit Lahden Suurhallissa harjoittelun näkökulmasta muuttuivat vuosi vuodelta ja voinkin sanoa, että jääkiekon jäätyä pois kuvioista 16-vuotiaana määrätietoinen harjoittelu vasta alkoi. Harjoitukset ja niiden suunnittelu omien tuntemusten pohjalta, useat keskustelut oman isän ja valmentajien kanssa ja heidän havainnot muokkasivat harjoitteluani todella paljon. Junnuvuosien pikkupelit vaihtuivat säännölliseen ja aktiiviseen treenaamiseen pallon kanssa, mutta myös lihaskunto ja nopeusharjoittelu astui enemmän ja enemmän kuvaan. Intohimoni lajia ja harjoittelua kohtaan nousi uusiin sfääreihin, kun kuvaan astui ensimmäiset maajoukkuekutsut 18-vuotiaana. Halu koetella omia rajoja, halu kehittyä pelaajana ja saada tulosta aikaan on ollut ns. polttoaineena koneessani vielä tänäkin päivänä ja johdattaa minut kentälle aamu kerrallaan.

Jokainen harjoitus on minulle iso mahdollisuus kehittää itseäni ja otan ammattini/unelmani todesta ja nautin jokaisesta hetkestä, jonka saan pallon kanssa viettää.

Vertaillessani omaa polkuani ja ideologiaani jalkapalloammattilaisen kehityskulusta nuoriin nyt, olen valitettavasti hyvin usein huomannut negatiivisen kuvan heidän valmiudesta jahdata unelmaa ammattilaisuudesta. Tiedän, että monella ei välttämättä tätä samaa intohimoa ja unelmaa löydy ja hyväksyn sen. Itselläni on mottona ollut jo pitkään lause; ”Tee mitä rakastat, rakasta mitä teet” ja uskon tämän intohimon voimaan kaikessa mihin ryhdyn. Tällä hetkellä joukkueessamme on melkein puolet 17-21-vuotiaita nuoria pelaajia ja heidän päivittäisen toiminnan seuraaminen ei ole valitettavasti vahvistanut kuvaani siitä, että he todella haluaisivat päästä jalkapalloilijana eteenpäin. Päinvastoin tuntuu usein, että seura ja kaverit ovat vain paikallinen mielihyvän tuottaja ja pienessä kylässä on ollut lähtökohtaisesti helpompaa astella portaita näinkin pitkälle. Mahdollisesti tästä syystä monella on hieman vääristynyt kuva siitä mitä todellinen ammattimainen työnteko vaatii ja tarkoittaa.

Mielestäni jalkapalloilijan paras ominaisuus on kaikki se mitä tapahtuu korvien välissä, jos siis osataan kanavoida nämä toiminnot oikein.
Aivot ja ihmismieli on keskus, joka tunnetusti on kaiken toiminnan perusta ja antaa ihmisvartalolle oikeanlaiset edellytykset toimia. Tätä aihealuetta voisi purkaa moniin eri haaroihin, mutta sitä en nyt lähde tekemään vaan muistutan vain teitä nuoria pelaajia ja valmentajia. Keskittykää myös siihen mielen valmentamiseen…uskon, että pienillä asioilla voi olla todella iso merkitys myöhemmässä vaiheessa pelaaja-uraa. Löysinkin tälläisen sanonnan, joka kuvastaa hyvin edellä mainitsemaani: ”If you’re not mentally ready, you’re never really physically prepared either”.

Haluankin tässä vaiheessa tarjota lukijoille apuani ja sanoa, että en todellakaan kaihda kysymyksiä tai pyyntöjä. Jos teillä on jotain mihin kenties haluaisitte minulta mielipiteen/näkökulman, niin aina saa kysyä ja ottaa yhteyttä, ilolla tarjoan neuvojani.

Ne tuhannet harjoitus- ja työtunnit yksin pallon kanssa ja ilman sitä tuottivat tulosta, mutta eivät tulleet vain omista ansioistani. Sain, mutta myös rohkenin kysyä apua lähimmäisiltä ja valmentajilta, kun siihen oli tarvetta. Mielestäni onkin siis tärkeää kerätä ympärillensä tiivis apujoukko, jonka puoleen voi kääntyä kysymysten ja/tai mieltä painavien asioiden kanssa. Tähän vedoten haluaisinkin lähettää kiitoksen sanat kaikille minua auttaneille.

ISO kiitos kaikille teille, jotka tunnette tällä hetkellä taputuksen olallanne kaikesta avusta kentällä ja pukukopeissa.

Menestyksekästä jalkapallosyksyä kaikille – intohimon liekeissä jalkapallokin on 100 kertaa hauskempaa!

T. Power 😉

Cart Overview