Piti alunperin kirjottaa tähän Play Offeista, sekä sen ajan hienoudesta, mutta skipataan se aihe koska kausi päättyi hopeisesti.
Viiminen peli seurajoukkueemme kanssa oli 22.4 ja vaikka fiilis olikin muutaman päivän kohtalaisen karvas, helpotti tieto siitä että heti seuraavana keskiviikkona kokoontuisimme jälleen maajoukkueen kanssa kotikonnuilleni Turkuun EFT-turnaukseen. Voitimme kahdessa ensimmäisessä ottelussa Sveitsin ja Tsekin rutiinilla ja rakas naapurimaamme Ruotsi odotti meitä lauantain koitoksessa.
Nää on näitä hetkiä mitä on vaikea ennakoida, mutta ensimmäisen erän lopussa aivan tuiki tavallisessa tilanteessa väänsin nilkkani, jonka takia jouduin keskeyttämään matsin. Nilkka on varmaan monella pyörähtänyt useemmankin kerran ja yleensä se sattuu tovin ihan perhanan paljon, mutta hetken päästä se on jo ihan fine. Kylmää, teippiä ja kipulääkettä ja takasin askiin. Nyt ei kuitenkaan käynyt näin.
Pääsin vasta seuraavana päivänä lääkäriin ja röntgeniin. Lopputulos: ei murtumaa, seuraavaksi magneettiin. No, olin varannut jokavuotisen viikon golfreissun kavereiden kanssa Espanjaan alkaen 1.5 ja magneettiaikaa ei ollut saatavilla ennen lähtöäni. Pelasin muutaman päivän nilkkatuen kanssa, mutta jalka ei oikeastaan ollu enää edes kipeä ja loput viisi päivää olin kun mitään ei olis ikinä tapahtunutkaan, ihan niin kuin aikasemmissakin nilkkavaivoissa mitä oon kärsinyt.
Suomeen päästyäni rakas äitini kuitenki pakotti mut menemään magneettiin suoraan lentokentältä. Heräsin seuraavana aamuna tohtorin puheluun: ”Tuuppas kuule poika käymään, lyödään sun koipi pakettiin.” Rehellisesti sanottuna luulin todellakin et kyseessä on joku käytännön pila, mutta ei se sit kuitenkaan sitä ollut. Ikävä kyllä en ole lääkäri enkä osaa kertoa tarkalleen mikä jalassa oli mennyt rikki, mutta joka tapauksessa koipi lyötiin reiluksi kolmeksi viikoksi kipsiin. Henkilökohtasesti olen säilynyt ilman isompia loukkaantumisia ja tämä oli ensimmäinen kerta kun mulla on mikään ruumiinosa kipsissä. Monella on varmaan ollut kauemminkin, mut voi herranjestas sitä tuntee itsensä voimattomaksi ja rammaksi. Normaalisti sitä on tottunut menemään sinne sun tänne ilman sen suurempia ongelmia, nyt oli koko ajan pienet hidasteet mukana.
25 päivää tuntu pitkältä ajalta. Se ensinnäkin siirsi mun kesätreenaamisen aloittamista eteenpäin sekä esti rakkaan kesäharrastukseni golfin pelaamisen kokonaan. Mut en rupee valittamaan, pienellä on tähän asti selvitty eikä yks kolme viikkoa merkkaa loppupeleissä yhtikäs mitään. Sen jälkeen on vaan pitäny tehdä töitä kahta kauheemmin, tietäen että muut on treenannu jo ties kuinka kauan eikä siihen kauden alkuunkaan ole ihan hirveesti aikaa. Toiselta kantilta, en oo ikinä oikeen kerenny matkustelemaan, poislukien tota joka vuotista golfreissua toukokuun alussa, koska on pitäny joko pelata tai treenata. Nyt oli hetki aikaa käydä kummisedän kanssa Portugalissa sekä näyttämässä Los Angelesissa Gretzky Hockey Schoolissa et miten sitä sählyä kuuluu sit oikeesti pelata. Hienoja hetkiä, jotka periaatteessa tuo loukkaantuminen mahdollisti.
Nyt on kaks viikkoa maajoukkueleiriin ja nelisen viikkoa World Gamesiin, jollon pitäis ukon olla täydessä terässä. Pitäkää peukkuja ettei ainakaan hirveesti tulis takapakkia enää!
Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti, Miklu
