Jalkapallon pelaaminen keinonurmella on kuin harrastaisi seksiä nuken kanssa. Helvetin mukavaa ja antoisaa touhua siinä hetkessä, mutta vasta luonnolliselle alustalle päästessä muistaa, mistä hommassa oikeasti on kyse.
Eilen pelasimme kauden ensimmäisen ottelun luonnonnurmella. Oli ainakin itseltäni päässyt taas jo unohtumaan, kuinka erilaisen tunnelman luonnollinen jalkapalloalusta luo ottelutapahtumaan ja siihen valmistautumiseen.
Se alkaa jo kentälle saapuessa.
Jopa minä, joka olen päähän kohdistuneiden hittien johdosta menettänyt hajuaistini täysin, pystyn aistimaan nurmen tuoksun. Ja se tunne, kun lämmittelemään mentäessä kuuspiikkiset pureutuvat ensimmäistä kertaa kentän pohjaan. Ai että!
Omaan peliinkin tuntuu löytyvän nurmella pelatessa jokin mystinen piilolataus, joka kertautuu aina, kun liukkarin jälkeen saa pyyhkiä kuraa kasvoiltaan ja sylkeä ruohonpätkiä suustaan. Samaa efektiä ei saa aikaiseksi pelin ajaksi kalsareihin hiertämään jäävä hiirenpaska, jota noille tupperware-alustoille kylvetään.
Kentän tasaisuudella kunnolla ei itselleni niinkään ole väliä. Pääasia, että kenttä on molemmille osapuolille sama ja sen päällä tallustelee kaksi voittoa hamuavaa joukkuetta. Sitähän se jalkapalloilu pohjimmiltaan on. Muuta ei tarvita. Kantapääkikat ja tiki-takat tulevat sitten kaupanpäällisinä, jos taidot ja kentän kunto ne sallii.
Tiedän, että peli on jo suurilta osin menetetty ja varsinkin täällä pohjoisessa luonnonnurmi tulee jatkossa olemaan entistäkin harvinaisempaa herkkua. Sitä suuremmalla syyllä on aihetta naatiskella jokaisesta hetkestä oikealla nurtsilla.
Ja tämä tyyppi se vaan kirjoittaa tekstiä jostain nurmikosta, kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa miltä tuntuu seksi nuken kanssa. Siihen en tiedä vastausta, tai ainakaan en ole tietävinäni.
