Uncategorized

Rutiineita vaille valmis

Valo hivuttautuu verhojen välistä huoneeseen. Aistin sen rauhallisesti avautuvien luomien takaa. Verenkierrosta kihelmöivä oikea käteni, jonka päällä olen koko yön nukkunut, kurkottaa kohti pöydällä latautuvaa kännykkää. 100%. Kännykän kello näyttää lähenevän yhdeksää. Suljen puhelimen, suljen silmät.

Hiljalleen itseni ylös sängyn pohjalta kammettuani tuo samainen, yön aikana puutunut, käsi kurkottaa kohti jääkaapin ovenkahvaa. Avattuani oven totean myös tuon samaisen, huoneeseen aiemmin hivuttautuneen, valon vallanneen jo suuren osan jääkaappinikin sisällöstä. Valon lomasta löydän kuitenkin ainekset ravitsevaan aamupalaan, joka tälläkin kertaa koostuu pääosin kaurapuurosta. Kasaan vielä tarpeet smoothieta varten ja alan olla valmiudessa pienelle lenkille.

Astelen kuulokkeista kuuluvan musiikin tahdissa rappukäytävää alas kohti katutasoa. Musiikista vastaa aamulla korvakäytävässä luikerrellut mato, joka aikaisempiin päivän avauksiin vertailtuna on hyvin todennäköisesti jokin kappale joko Eppu Normaalin tai Huge L:n tuotannosta.

Kävely muuntuu hölkäksi. Hölkkä korostetuksi polvennostoksi ja käsien heilutteluksi. Kropasta avautuvien lukkojen lisäksi tunnen keskivartaloni tienoilla kevyttä kihelmöintiä. Aivan kuin ensi kertaa kesällä siipensä levittävä pieni perhonen lentelisi pitkin vatsalaukkuani. Siitä kai se sanontakin tulee. Olen varma kuitenkin siitä, että kyseinen tuntemukseni johtuu illalla odottavasta tapahtumasta, jossa ajatukseni jo satunnaisesti harhailevat.

Eikö se tuoli nyt asetu paikalleen. Nostan, lasken. Takajalat jäävät ikävästi vaivaamaan. Nostan. Siirrän. Lasken. Toistan vielä kertaalleen. Nyt on jo parempi, mutta katseeni tarkentuu lounasaterian ajalta ruokapöydälle unohtuneeseen vesilasiin. Yleensä en tunne tarvetta tavaroiden tarkalle asettelulle, mutta tuo illasta johtuva jännitys luo päähän ajatuksen tämän päivän aikana tehtyjen asioiden vaikutuksesta onnistumiseeni illalla. Nostan. Lasken. Siirrän. Annan asian olla ja käyn makuulle sänkyyn ottaakseni kevyet päiväunet.

Herään tänään jo toistamiseen kännykkäni värinään. Olin saanut hyvän otteen unesta ajatusteni harhailusta huolimatta. Ylösnousu ei tuota vaikeuksia, sillä tiedän koko päivän kestäneen odotuksen olevan kohta ohi. Nostan repun selkääni ja laitan kuulokkeet korvilleni. Kävellessäni kohti Kisapuiston koppeja kuuntelen kappaleita, jotka saavat aikaan pääni sisälle positiivisen latauksen. Sammutan musiikin. Suljen puhelimen. Suljen mielen häiriötekijöiltä. Avaan Kisapuiston pukukoppien oven. 100%.

Jokaisella urheilijalla on omanlaisensa tapa valmistautua suoritukseensa, ja tässä oli pieni kertomus juuri itselleni tavanomaisista kotipelipäivän rutiineista täällä Lahdessa. Pelipäivän rutiinit ainakin henkilökohtaisen kokemukseni perusteella auttavat maksimaalisen suorituskyvyn saavuttamisessa. Tulevaisuudesta puheen ollen. Ensi kerraksi olin ajatellut tekeväni videon hyvän kaverini kanssa, mutta katsotaan saanko sitä tehtyä niin nopeasti, vai tuleeko seuraavallakin kerralla vielä terveiset tekstin muodossa.

Joka tapauksessa hyvää kesää kaikille!

– Mikko

Cart Overview