Herätys soi 3.10 keskiviikkoyönä. 4.00 tapaaminen klubitalolla ja matka kohti Manchesteria saa alkaa. Bussissa väsyneenä mietin, miksi lähdetään päivää ennen tärkeää peliä näin aikaisin aamulla liikenteeseen, mutta ennen kuin ehdin ärsyyntyä lopetan ja mietin miten saan itseni 100% pelikuntoon seuraavana iltana. Ennen Manchesteriin pääsyä kerkesi jo tulla muutama mutka matkaan, mutta Manchesteriin kuitenkin loppujen lopuksi päästiin, kuitenkin yhden pelaajan vajaalla.
Vihdoin hotellille päästyä ensimmäinen ajatus oli ruoka ja toinen lepo. Syötiin, nukuttiin ja sitten palaverin kautta treeneihin. Innolla odotin Manchester Cityn treeniolosuhteiden näkemistä. Naiset pelaa omalla sopivan kokoisella stadionilla miesten stadionin vieressä, sillä miesten stadion on ihan liian suuri katsojamäärään verrattuna. Muuten naisilla ja miehillä
on ihan samat huippu treeniolosuhteet ja arvostus naisia kohtaan on huomattavasti paremmalla tasolla, kuin mihin oon itse tottunut.
Valmistautuminen mun omalta osalta tuntu hyvältä, vedettiin hyvät treenit alle ja nukuin seuraavan yön hyvin. Pelipäivä, eikä ihan normi pelipäivä vaa Champions Leaguen puolivälierän toinen osa ottelu. Kotona hävittiin 1-0, joten nyt oli pakko tehdä ainaki yks maali, mielellään kaks ja tietty pitää nollat omissa. Se fiilis, kun astut Manchester Cityn stadionille Champions Leaguen puolivälierässä oli jotain mistä oon aina unelmoinut. Olisin uskonut, että olisin ollu enemmän paineissa, mutta
päinvastoin olin täynnä intoa ja energiaa taistella semifinaali paikasta, sillä kaikki oli mahdollista. Tiesin, että mulla on maailman paras pelaaja Carli Lloyd keskikentällä mua vastassa, mutta se oli enemmän haaste, kuin pelko.
Hävittiin ottelu 1-0, eli yhteismaalein 2-0 ja näin ollen ollaan ulkona Champions Leaguesta. Hävittiin paremmalle joukkueelle ja joukkueelle, mikä omistaa 10 kertaa isomman budjetin kuin me. Fiilikset oli pettyneet ja muutama kyynelkin tais tulla loppu vihellyksen jälkeen. Taisteltiin hyvin ja saatiin muutama iso paikka, mistä olisi pitänyt tehdä… Pallonhallinta ja suurimmat tilanteet oli kuitenkin Cityllä.
Viisivuotiaana, kun mun taival futaajana sai ensiaskeleet Kallahden peruskoulun hiekkakentältä Fc Viikinkien ja mun veljen joukkueen treeneistä, en osannut aavistaakkaan, että tuun pelaamaan Champions Leaguen puolivälierää Manchester Cityä vastaan, vartioida keskikentällä Fifa Ballon D’or voittajaa Carli Lloydia tai olettaa, että Pep Guardiola istuu katsomossa katsomassa
meidän peliä.
Nyt oon tällä hetkellä Helmareiden mukana leirillä Puolassa. Perjantaina Puolaa vastaan peli ja ens viikon tiistaina Tanskaa vastaan. Muutama tuttu pelaaja vastassa tiistaina. Hyvää fudiskevättä teille kaikille ja palaillaan seuraavassa blogitekstissä jälleen Tanskanmaalle ja mun jalkapalloelämään siellä.
– Nora
