Uncategorized

Liedosta maailmanmestariksi

Tervehdys vaan kaikille!

Totta tosiaan nimeni on Miko Kailiala, ja tammikuussa mittariin tuli 24 vuotta. Avauspuheenvuorossani ajattelin kertoa oman tarinani ihan sieltä alkuvuosista aina tähän päivään ja mitkä asiat ovat milloinkin johtaneet siihen missä tällä hetkellä ollaan. Alunperin olen lähtöisin Liedosta, Turun viereisestä n 15 000 asukkaan kunnasta, jossa mopojen rassaaminen ja tupakan polttaminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Tätä voisi siis kuvailla ihanteelliseksi kasvualustaksi aina urheilua ykkösjuttunaan pitävälle nuorelle pojankoltiaiselle.

Vitsailu sikseen. Liedossa oli ala- ja yläasteikäisenä todella hyvät puitteet urheilulle. Moderni liikuntahalli, siihen aikaan Turun alueen paras lämmitetty keinonurmi, urheilukenttä, hiihtoladut, pururadat, kaikki löytyi. Liedon urheiluseuroista tuli aikanaan edustettua useampaa samaan aikaan. 5-vuotiaana alotettu futis oli aina tuonne 15-16-vuotiaaksi asti lähes puolet elämästä ja palloa tuli potkittua välituntien lisäksi Liedon Pallossa, mutta kaikkein eniten omalla ajalla Viertolan kentän tekonurmella. Siinä sivussa tuli muutama vuosi pelattua korista paikallisen Lieto-Koriksen riveissä, joka vaihtui kuudennella luokalla salibandyyn ja SBS Lietoon. Salibandy oli tuttu laji talviajoilta, sillä pelasimme futisjoukkueen kanssa aina lauantaisin tunnin säbää, koska lumi esti futiksen treenaamisen.

Vuodet vierivät ja ala-asteen viimeisillä luokilla olin kerennyt vaihtamaan LiePan punamustat paidat Turun ylpeyteen TPS:aan. “Urani” eteni kohtalaisen mallikkaasti C-juniori-ikään asti, jonka jälkeen aloin ensimmäistä kertaa jäämään alotuskokoonpanon ulkopuolelle. Jälkimmäisenä piirijoukkuevuonna en enää lopulta mahtunut joukkueeseenkaan, jonka jälkeen oli vain ajan kysymys koska totinen pelaaminen loppuu kokonaan. Samaan aikaan kun futis alkoi takkuilla oli salibandy nostanut osakkeitaan kummasti. Alunperin SBS Liedon ensimmäinen juniorijoukkue sai alkunsa Liedon kunnan järjestämästä eri seurojen esittelytilaisuudesta, jossa SBS Lieto oli pitämässä tutkaa. Kävin vähän laukomassa ja loppujen lopuksi harteillani oli kasata meille joukkue syksyllä alkavaan sarjaan. Säbä oli alusta alkanen täysin kakkoslajina ja vain tukemassa futiksen pelaamista. Kerkesin pelaamaan kolme kautta SBS Liedossa, kunnes kerkesin “lopettamaan” ja päätin keskittyä futikseen. Mutta kuten aiemmin sanoin säbän yhtäkkiä ‘kummasti’ nostaneen osakkeitaan, Tepsistä soitettiin kolmannen kauden päätteeksi ja kysyttiin josko haluisin tulla heille pelaamaan. Tämä oli eka kerta kun ikäisistämme kerättiin ns. helmet pois lähiseudun joukkueista. No miksipä ei? Lähdin kokeilemaan ja lopulta hyvät suoritukset ja saavutukset johtivat siihen että 16 vanhana salibandyn sijasta loppuikin futis.

Ala-asteen viimeisillä luokilla sekä yläasteella muistan monen luokkalaisen ja kaverin valittaneen kotiintuloajoistaan. Mulla ei oikeestaan koskaan tämmösiä ollut, koska jos olin myöhään ulkona vanhemmat taisi tietää että mut löytää futiskentältä potkimasta. Olin kans kohtalaisen kiltti ja tunnollinen (lue. nössö), mikä näkyi esimerkiksi koulunkäynnissä. En saanut kertaakaan jälki-istuntoa ja keskiarvokin oli aina ysin tietämillä.
Ajat on ehkä hiukan muuttunut näistä, mutta kivahan se on muistella näitä aikoja kun oli nuori ja viaton.

Tepsin säbäjunnumankelissa tuli vietettyä useampi vuosi. C, B ja lopulta A-junnujen pelit tuli kohtalaisen tutuksi. Parhaimpina vuosina muistan pelanneeni 69 virallista ottelua B, A sekä miesten kakkosdivarissa. Se oli aika iso määrä salibandyä tuon ikäiselle. Tähän lisäksi urheilulukion aamutreenit ja kaikki harkkamatsit. Voitaneen sanoa et lajia tuli ainakin pelattua tarpeeksi juniori-ikäisenä.

Kaudella 2010-2011 pääsin loppukaudesta maistelemaan meininkiä miesten liigassa, ja lopulta seuraava kausi 2011-2012 päätyi olemaan se “läpimurtokausi”. 26 matsia ja tehot 37+9 veivät mut aina miesten maajoukkueeseen asti kauden jälkeiseen EFT-turnaukseen. Se oli melkoinen steppi. 2011 voitettiin muistaakseni kuuden vuoden tauon jälkeen U19 MM-kisoissa kultaa ja jäätyäni yli-ikäiseksi nuorten maajengistä kävi mielessä jo että saattaapi ottaa jokusen vuoden ennen kuin saa seuraavan kerran lyödä maajoukkueen uniformua päälle. Näin jälkikäteen on hauska muistella että viimeinen U19 maaottelun pelasin Joensuussa 2012 tammikussa, ja ensimmäisen miesten maaottelun huhtikuussa 2012. Eli seuraavassa tapahtumassa.

2012-2013 minut valkattiin 19-vuotiaana Tepsin äijien kapteeniksi ja päästiin kauden päätteeksi pleijareihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Kauden loputtua olikin sitten isojen päätösten aika. Jatkaakko Tepsissä kiiltokuvapoikana vai yrittää ottaa se seuraava askel. Päädyin tekemään jälkimmäiseen ja tekemään sopimuksen silloiseen SSV:hen, joka oli koko 2000-luvun ylivoimainen ykkösseura. Alun kankeuksien jälkeen aloin ymmärtää peliä uusilla silmillä ja silloiselle valmentajalleni Mika Ahoselle on tästä suuri kiitos.

Seuraavana kautena pääsin ensikertalaisena mukaan 2014 MM-kisoihin Göteborgiin, josta tuomisina oli hopeaa, mutta jälkikäteen ajateltuna isoin asia oli tieto/herääminen siihen mitä se pelaaminen siellä absoluuttisella huipulla isojen paineiden alla sitten on.

Pelasin lopulta kolme kautta SSV:ssa, jonka nimi vaihtui viimeiseksi kaudeksi Viikingeiksi. Saldona kaksi pronssia, yksi Suomen cupin voitto ja pari hopeaa. Ei välttämättä sitä mitä lähdettiin hakemaan silloin alun alkaen kun Helsinkiin päätin lähteä, mutta käsittämättömän paljon nämä vuodet kyllä opetti.

Hiukan dramaattisestikkin lopulta helsinkiläiset kiistakumppanit Viikingit ja Tapanilan Erä fuusioituivat keväällä 2016, joka oli iso paukku koko säbämaailmassa. Isojen pohdintojen jälkeen päädyin tekemään sopimuksen tähän uuteen nimihirviöseuraan, Eräviikinkeihin. Tällä kaudella pelit ovat sujuneet siihen malliin, että pleijarit Nokian KRP:ta vastaan ovat nyt käynnissä. Tammikuun lopussa voitimme Suomen cupin ja joulukuussa olin mukana voittamassa maailmanmestaruutta Riikassa kuuden vuoden tauon jälkeen. Kausi on siis tähän asti ollut kohtalaisen onnistunut, vielä tosin se kirsikka puuttuu sieltä kakun päältä, jota pääsemme toivottavasti tavoittelemaan 22.4 Hartwall Areenalla Superfinaalissa.

Ei ollut alkujaan tarkoitus kertoa näin pitkästi miten tieni on johtanut tänne, mutta tekstiä kun alkoi tulemaan mieleen niin annoin näppäimistön laulaa. Lukekoot ketä nappaa!

Peace and love, Miklu

Cart Overview